Säännöt
Martin Pilkki 10 - 11.4.2026
1 §
Martin Pilkki on avoin kaikille pilkinnän harrastajille. Kilpailussa kilpaillaan yhdessä henkilökohtaisessa sarjassa, jossa palkitaan kymmenen (10) parasta pilkkijää. Lisäksi palkitaan satunnaisille sijoittuneille ylimääräisiä palkintoja.
Martin Pilkin kilpailuun pääsee lunastamalla 20€ autoarvan. Mikäli arvat ovat loppuneet, myydään pilkkikilpailuun 20 euroa maksava pilkkikortti. Pilkkikortti ei oikeuta arpajaisiin, vain itse pilkkikisaan. Arpajaisiin osallistuvat vain numeroidut arvat.
Martin Pilkin yhteydessä voidaan pitää samanaikaisesti muita pilkkikilpailuja, esim. seurojen, järjestöjen ja työpaikkojen mestaruuspilkit, seurojen välisiä ystävyyspilkkiotteluita. Niiden järjestelyistä tulee sopia erikseen kilpailunjohtajan kanssa klo 11.00 mennessä. Kilpailuissa noudatetaan Martin Pilkin sääntöjä, sekä kunkin kanssa yhteisesti sovittuja muita sääntöjä.
Perjantai illan ”Löysät pois” iltapilkeissä noudatetaan muuten samoja sääntöjä, mutta pilkkiaika on 1½ tuntia ja kilpailussa palkitaan 5 parasta tavarapalkinnoilla. Huom! Iltapilkkien osallistumismaksu on 20€
Perjantai illan pilkkikilpailun palkintojen jako suoritetaan heti perjantain kilpailun päättyessä
Lauantain Martinpilkkien palkintojen jako suoritetaan kilpailun päättyessä, jonka jälkeen suoritetaan arpajaisten arvonta poliisin valvonnassa
2 §
Kilpailukalat, kaikki lain sallimat. Järjestäjä tulee noudattamaan lakisääteisiä alamittarajoja. Lammen kalakannasta vastaa vesialueen omistaja. Lisäksi kilpailun järjestäjä istuttaa pyyntikokoisia kirjolohia ennen kilpailua.
3 §
Kilpailuaika on kolme (3) tuntia. Kilpailualue avataan 10 minuuttia ennen kilpailun alkua. Punnitusalueelle tulee siirtyä välittömästi kilpailun päätyttyä, viimeistään 15 minuutin kuluessa. Punnitukseen tullessa tulee esittää arpalippu, jota vastaan saa punnituskortin.
Kalastus aloitetaan ja lopetetaan selvällä äänimerkillä. Siirtymisvaiheiden sekä kilpailun aikana merkityltä kilpailualueelta poistuminen on kielletty. Kilpailualueella on liikuttava jalan. Tuomarineuvosto voi myöntää liikuntaesteiselle poikkeusluvan myös muunlaiseen liikkumiseen.
4 §
Kaikuluotaimen, GPS-paikantimen sekä muiden sähköelektronisten tai moottorikäyttöisten apuvälineiden käyttö on kielletty. Akkukäyttöisen kairan käyttö on sallittu.
Jokaisella alle 12-vuotiaalla saa olla nimetty tukihenkilö. Tukihenkilö saa antaa kairausapua ja avustaa kalan irrottamisessa koukusta, mutta ei muuten fyysisesti voi osallistua pilkkimiseen.
5 §
Syötteinä saa käyttää toukkia, katkarapuja, matoja, kalan mätiä ja hyönteisiä. Syötin on oltava pilkin koukussa. Kaloja ja kalan paloja ei saa käyttää syötteinä. Hajustetahnan käyttö on kielletty. Samoin houkuttimien käyttö kuten ryynien, matojen, toukkien tms., pudottaminen avantoon on kielletty. Kaikenlainen roskaaminen ja syöttien jättäminen jäälle on kielletty.
6 §
Kilpailija saa käyttää vain yhtä (1) onkea kerrallaan vedessä. Kiellettyjä ovat pilkit, joihin on kiinnitetty useampi kuin yksi yksi- tai useampihaarainen koukku, poisluettuna tasapainopilkit, joissa sallitaan enintään kaksi yksihaaraista kiintokoukkua ja rungon alapuolella oleva yksi- tai useampihaarainen irtokoukku (ei kuitenkaan mormyska), mikä saadaan kiinnittää tasapainon vatsalenkkiin korkeintaan yhdellä renkaalla tai hakasella ts. tapsin käyttö on kielletty. Koukku ei saa olla kiinnitettynä pilkin ja vavan väliseen siimaan. Kielletty on myös LED- ym. valoilla varustetut pilkit. Lisäpainojen käyttö on sallittu, mutta painojen tulee sijaita koukun yläpuolella. Mormyska rinnastetaan koukkuun. Rokastaminen on kielletty.
Kilpailun järjestäjällä on oikeus tarkistaa kilpailijan kalastusvälineet ja varusteet ennen kilpailua ja sen aikana.
Kilpailualueella on havainne kylttejä sallituista ja kielletyistä onkiyhdistelmistä.
7 §
Jokaisesta saadusta kalasta tulee ilmoittaa välittömästi kilpailun valvojille. Kilpailun valvoja merkitsee saadun kalan punnitusta varten. Kilpailun ja lain sallima kala tulee jäälle noston jälkeen välittömästi tainnuttaa ja verestää, mutta jättää suolistamatta. Ennen punnitusta suolistettuja ja perkattuja kaloja ei punnita. Vain valvojan merkkamaat kirjolohet punnitaan.
8 §
Pilkkiminen ja reiän kairaaminen kaksi metriä lähemmäksi toista kilpailijaa on kielletty. Lähtö- ja punnitusalueella liikuttaessa kairan terän on oltava suojattuna. Pilkkimisen ajaksi jääkairaa ei saa jättää pitkälleen jäälle, vaan se on kairattava pystyyn tai oltava asianmukaisesti suojattuna. Liikuttaessa kilpailualueella jääkaira on oltava myös asianmukaisesti suojattuna.
9 §
Kilpailijoiden paremmuuden ratkaisee saaliin paino (g). Mikäli paino on sama, ratkaisee kalojen kappalemäärä. Mikäli sekin on tasan, voittaa se, jolla on suurin kala. Muiden kuin 10 parhaan palkintosijan kohdalla saaliin ollessa sama, sijoitus ratkaistaan arvalla.
10 §
Häiritsevä käyttäytyminen kilpailualueella on kielletty.
Kokoontumislain 23§:n mukaan yleisötilaisuudessa poliisi kieltää päihdyttävien aineiden hallussapidon tässä tilaisuudessa.
11 §
Jokainen kilpailija osallistuu tapahtumaan omalla vastuullaan.
12 §
Tuomarineuvoston muodostaa kilpailunjohtaja, järjestäjän nimeämä yksi (1) edustaja, sekä kilpailijoista arvalla valittu täysi-ikäinen edustaja. Tuomarineuvoston apuna valvontatyön suorittajina toimivat kilpailun järjestäjän nimeämät henkilöt.
Kilpailua koskevat vastalauseet tulee jättää kirjallisena tuomarineuvostolle 15 minuutin kuluessa punnituksen päättymisestä, (vastalause- eli protestimaksu on 50 euroa, joka tulee maksaa etukäteen). Maksu palautetaan, mikäli vastalause on aiheellinen. Tuomarineuvoston asiasta tekemästä päätöksestä ei voi valittaa.
13 §
Kilpailun järjestäjä voi vielä kilpailupäivänä ennen kilpailun alkua antaa kilpailua koskevia ohjeita sekä tarvittaessa tarkentaa sääntöjä.
14 §
Kilpailun järjestäjä ilmoittaa pilkkikilpailujen palkintojen arvot ja saajat, osoite ja henkilötietoineen verottajan tulorekisteriin. Tarvittavat tiedot tulee antaa kilpailun järjestäjälle palkintoa noudettaessa
15 §
Näiden edellä esitettyjen kilpailusääntöjen osittainenkin rikkominen aiheuttaa kilpailijan suorituksen hylkäämisen. Päätöksen hylkäämisestä tekee tuomarineuvosto.
Arvan tai kilpailukortin maksamalla kilpailija sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä.
